VUOSIKERTOMUS 2019

Sosiaalinen vastuu

Henkilöstöstä huolehtien

Etelä-Karjalan Jätehuollon palveluksessa työskenteli vuoden 2019 lopussa toimitusjohtajan lisäksi 31 henkilöä.

Vakituisen henkilökunnan keski-ikä oli vuoden 2019 lopussa 46 vuotta. Henkilöstöstä naisia oli 12 ja miehiä 19.

Henkilökunta työskentelee pääasiassa Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa. Yksi työntekijä työskentelee Toikansuon Hyödyksi-asemalla ja kaksi työntekijää kiertää tekemässä kunnossapitotöitä aluekeräys- ja ekopisteillä, toimittaa jäteastioita asiakkaille sekä mittaa astioiden siirtomatkoja. Rakenteilla olevaan biokaasulaitokseen rekrytoitiin vuoden aikana henkilökuntaa.

Kausityöntekijöitä oli vuonna 2019 kaikkiaan 11, heidän työsuhteidensa kestot olivat 1-6 kuukautta.

Vuonna 2019 yhtiön henkilökunta oli ammattitaitoja ylläpitävissä koulutuksissa 108 päivää. Lisäksi yksi henkilö suoritti HHJ-koulutuksen.

Työterveyshuollon kanssa tiivis yhteistyö jatkui. Työsuojelutoimikunta kokoontui yhden kerran. Kuukausittain tehtäviä työturvallisuuskierroksia jatkettiin Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa.

Henkilökunnalle järjestettiin työhyvinvointia ylläpitävää toimintaa vuoden aikana liikunnan merkeissä.