Vaaralliset jätteet

Vaarallisia jätteitä kutsuttiin aikaisemmin ongelmajätteiksi. Uusi nimike – vaarallinen – kuvaa kuitenkin tämän jätejakeen merkittävintä ominaisuutta. Vaarallinen jäte voi aiheuttaa väärin käsiteltynä ainakin jonkin asteista vaaraa joko terveydelle tai ympäristölle. Sen vuoksi vaarallisia jätteitä ei saa heittää tavalliseen roskikseen tai viemäriin, vaan ne tulee toimittaa varta vasten niille osoitettuihin vastaanottopaikkoihin. Näin ne saadaan käsiteltyä asianmukaisesti vaarattomiksi.

Koti- ja maataloudet saavat tuoda vaaralliset jätteensä (max. 250 kg kerrallaan) aina ilmaiseksi kaikille Hyödyksi -asemille, Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen tai kiertäviin keräyksiin. Lääkejätteiden vastaanotto on järjestetty apteekeihin.

Yritysten vaarallisten jätteiden vastaanotto on keskitetty Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen (vastaanotto hinnaston mukaisesti). 

Huom! Tynnyreistä peritään hinnaston mukainen tynnyrin hävitysmaksu. Kukkuroinmäessä öljytynnyrit voidaan valuttaa keräysaltaaseen, jolloin hävitysmaksua ei peritä. Hyödyksi-asemilla ei valutusmahdollisuutta ole, joten hävitysmaksu joudutaan perimiään. Myös muita kemikaaleja sisältävät tynnyrit joudutaan hävittämään sellaisenaan, ja näin ollen perimään tynnyrin hävitysmaksu.

Vaaralliset jätteet

Vuoden 2020 keräyskierrokset

Vuoden 2020 keräyskierrokset on siirretty elo-syyskuulle koronatilanteen vuoksi. Vaarallisia jätteitä voi jatkuvasti viedä Hödyksi-asemille sekä Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen aukioloaikoina.

Keräyskierrosten aikataulut 2020

Keräyskierroksen aikataulun ja pysähdyspisteet saat näkyviin klikkaamalla kunnan nimeä.

Ylämaa (Lappeenranta), 4.8.2020

Ylämaa (Lappeenranta), 4.8.2020

Ylämaan vaarallisten jätteiden keräys, tiistai 4.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
SirkjärviYlämaantie 2505, Sirkjärven seurojentalon piha9.45-10.15
SäämäläRummuntie / Rainiontie, risteys10.55-11.20
NutikkaRummuntie / Nutikantie, risteys11.40-12.00
VillalaVillalantie / Timperintie, risteys12.15-12.35
LeinoLeinontie / Tuohikkaantie, risteys13.00-13.30
HujakkalaVaalimaantie / Väkeväläntie, risteys, seurojentalo14.00-14.30
YlijärviTalomuseon aukio, Mätöntieltä n. 400 m14.50-15.15
IhakselaKasarintie / Kirpuntie, risteys15.35-16.00
KirkonkyläVarikkotie 5, paloasema16.30-17.00

Joutseno (Lappeenranta), 6.8.2020

Joutseno (Lappeenranta), 6.8.2020

Joutsenon vaarallisten jätteiden keräys, torstai 6.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
ParjalaParjalantie 71, Parjalan koulu11.00-11.30
RavattilaPenttiläntie 635, Ravattilan koulu11.40-12.10
PenttiläPenttiläntie / Suokumaantie, risteys13.10-13.40
KuurmanpohjaKuurmanpohjantie / Suokumaantie, risteys13.50-14.10
AholaAholantie 661, Aholan entinen koulu14.30-14.50
KorvenkyläPihlajatie 1, ekopiste15.30-15.50
JänhiäläRantatie 720, Jänhiälän entinen koulu16.20-16.45
PulpKangastie 4, ekopiste17.15-17.45
Joutsenon keskusta
MIEHITETTY
Keskuskatu 4, Piranan P-alue,
EI ÖLJYN IMUAUTOA
14.00-18.00

Lappeenranta, 10.-14.8.2020

Lappeenranta, 10.-14.8.2020

Lappeenrannan vaarallisten jätteiden keräys, 1. keräyspäivä maanantai 10.8.2020, ei öljyautoa

KyläOsoite / paikkaKlo
Mattila – MäntyläKäenkaari / Kurjentie, risteys15.00-15.20
HyttiHytintie 88, Hytin VPK-talo15.40-16.10
SimolaRikkiläntie 1203, Simolan Rakenne Oy:n portti16.40-17.00
TaniTanintie / Penttasentie, risteys17.30-17.50
Korkea-ahoToikkalantie 513, Okon hallin piha18.20-18.50

Lappeenrannan vaarallisten jätteiden keräys, 2. keräyspäivä tiistai 11.8.2020, ei öljyautoa

KyläOsoite / paikkaKlo
KivisalmiKivisalmenkatu, urheilukenttä15.20-15.40
PalloLevähdysalue, hiekkakenttä vasemmalla,
n. 400 m S-marketilta Pikisaaren suuntaan
16.00-16.20
Lapvesi – TiriläJukolankatu / Joukahaisenkatu, risteys16.40-17.00
KarhuvuoriEteläkatu / Karhuvuorenkatu, risteys, hiekka-alue17.40-18.00
HarapainenTarulankatu / Harapaisentie, risteys18.20-18.40
KeskustaValtakatu, ammattikoulun tekonurmi, P-alue19.00-19.20
Leiri
MIEHITETTY
Letokentäntie 5, entinen automyynti
J. Rintajoupin piha
15.00-19.00

Lappeenrannan vaarallisten jätteiden keräys, 3. keräyspäivä keskiviikko 12.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
NyrhiläNyrhiläntie 57, Metsästysseuran / kylätalon piha14.15-14.35
RutolaMunterontie 216, Rutolan VPK-talon piha15.00-15.20
Uus-LavolaMerenlahdentie / Lavolantie,
P-alue K-marketia vastapäätä
15.45-16.05
SammonlahtiSammontori, Minimanin piha, P-alue16.50-17.10
Kourula – LavolaNärekatu / Katajakadun pää, kääntöpaikka17.35-17.55
KuusimäkiHuhtiniemenkadun kääntöpaikka18.20-18.45

Lappeenrannan vaarallisten jätteiden keräys, 4. keräyspäivä torstai 13.8.2020, öjyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
SinkkolaSinkkolantie 604 / Viipurintie, risteys (eteläpää)15.00-15.20
HaapajärviVainikkalantie 765, Haapajärven kylätalo15.50-16.10
VainikkalaRajamiehentie / Hiivaniementie, risteys,
rautatieaseman P-alue
16.40-17.10
RapattilaRapattilantie / Juvakkalantie, risteys17.50-18.10
NuijamaaPihkalanjärventie / Räihäntie, risteys,
urheilukentän laita
18.40-19.10
KarhusjärviKarhusjärventie / Martinpellontie, risteys,
saha / kenttäsirkkeli
19.30-19.50
Harapainen
MIEHITETTY
Citymarket, ekopiste
EI ÖLJYN IMUAUTOA
15.00-19.00

Lappeenrannan vaarallisten jätteiden keräys, 5. keräyspäivä perjantai 14.8.2020, ei öljyautoa

KyläOsoite / paikkaKlo
PartalaPartalantie / Hiekkastentie, risteys15.00-15.20
MustolaMustolankatu 48, Urheilukenttä / kaukalo15.50-16.20
Laihia – MälkiäMuukontie 36, urheilukentän pääty 16.50-17.10
HakaliHovinkatu, Hovinpellon urheilukentän P-alue17.40-18.10
LauritsalaLauritsalan tori, K-market, P-alue18.30-19.00

Taipalsaari, 18.8.2020

Taipalsaari, 18.8.2020

Taipalsaaren vaarallisten jätteiden keräys, tiistai 18.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
VehkataipaleKanavakuja 7, Vehkataipaleen koulu11.00-11.20
RehulaSuur-Saimaantie / Mantereentie, risteys11.50-12.10
LevänenLeväsentie 14, kiekkokaukalo, pumppaamo12.30-12.50
HaikkaanlahtiSavilahdentie / Vitsaintie 1, risteys,
urheilukenttää vastapäätä
13.10-13.30
TaipalsaariRauhamäentie 1, Hyödyksi-asema /
paloasema
14.00-14.30
SaimaanharjuKuhatie 12-14, K-Market Niivan piha14.50-15.20
KuivaketveleKetveltie 2, Kuivaketveleen lämpölaitos15.35-16.00
MerenlahtiOrjainniementie 1, Merenlahden
osuuskuntatalo
17.00-17.30

Savitaipale, 19.8.2020

Savitaipale, 19.8.2020

Savitaipaleen vaarallisten jätteiden keräys, keskiviikko 19.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
MonolaUimintie 2, aluekeräyspiste8.00-8.15
HeituinlahtiKauliontie 6, ekopiste8.50-9.05
AhonikkiTaskusillantie 7, aluekeräyspiste9.45-10.00
KirvesniemiMikkelintie 2033, aluekeräyspiste10.30-10.45
PeijonsuoKiesiläntie 275, ekopiste11.15-11.30
OlvenlampiPitkämäentie 6, ekopiste11.55-12.10
PartakoskiPartakoskentie 970, ekopiste / aluekeräyspiste12.50-13.05
HyrkkäläTaipalsaarentie 521, aluekeräyspiste13.45-14.00
TukialaTalviniementie 2, ekopiste14.45-15.00
PettiläKuivasensaarentie 1184, ekopiste15.30-14.45

Lemi, 20.8.2020

Lemi, 20.8.2020

Lemin vaarallisten jätteiden keräys, torstai 20.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
KuukanniemiRaikulitie 23, liikekeskus11.30-12.00
TelamäkiHaapaharjuntie / Mikkelintie, risteys12.20-12.40
HuttulaMikkelintie / Huttulantie, risteys, Nisosen kauppa13.00-13.20
NisolaSairalantie / Kurkelantie, risteys, entinen kauppa13.40-14.00
PöllöläPöllöläntie, ”Olkun verstas”14.20-14.40
JalkosalmiUimintie / Kuhasensaarentie, risteys, levähdysalue15.20-15.50
UimiUimintie / Kotalahdentie, risteys, Aapelin asema16.20-16.40
RuomiRuomintie 358, entinen koulu17.00-17.20
Lemi, kirkonkyläIitiäntie 4, liikekeskus17.40-18.10
JuuresahoIitiäntie / Juvolantie, risteys18.25-18.45

Imatra, 26.-27.8.2020

Imatra, 26.-27.8.2020

Imatran vaarallisten jätteiden keräys, 1. keräyspäivä keskiviikko 26.8.2019, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
HuhtanenNiskapietiläntie 94, Kylätupa, Laurila12.00-12.20
RautioNiskapietiläntie 2, Kurosen piha12.40-13.20
KaukopääRuokolahdentie 27, Kolmen Ristin Kirkko, P-alue13.40-14.00
KymälahtiVesikatu, uimarannan P-alue14.20-14.50
SalopeltolaJäppilänniementie 728, Seurojen talo15.10-15.30
KarhusuoKarhusuontie 367, Vennon piha15.50-16.10
TeppanalaKarhusuontie 1, Disa’s Fish, P-alue16.30-16.50
Vuoksenniska
MIEHITETTY
Peltolankatu 45, entinen ekopiste
EI ÖLJYN IMUAUTOA
14.00-18.00

Imatran vaarallisten jätteiden keräys, 2. keräyspäivä torstai 27.8.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
SotkulampiKuoriaisenkuja 312.30-12.50
RajapatsasImatrankoskentie 22, Joke’s13.00-13.30
HallikkalaHallikkalantie 43, Arposen saha14.00-14.20
MeltolaVaarinkuja 6, Meltolan koulun piha14.50-15.10
TainionkoskiSaimaantie 3, VPK:n piha15.30-16.00
KarhumäkiJoutsenonkatu 34, ekopiste16.30-17.00
Imatrankoski
MIEHITETTY
Viipurintie, ekopiste (kesäteatterin takana)
EI ÖLJYN IMUAUTOA
14.00-18.00

Ruokolahti, 1.9.2020

Ruokolahti, 1.9.2020

Ruokolahden vaarallisten jätteiden keräys, tiistai 1.9.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
ÄitsaariSuurvalkeantie 4, ekopiste8.00-8.40
SalosaariKaljaniementie 19.00-9.10
HauklappiHauklapintie 220, kylätalo10.00-10.10
UtulaUtulantie 1045, kyläkauppa10.45-10.55
SyyspohjaPuumalantie 2031, ekopiste11.20-11.30
VirmutjokiPuumalantie 967, ekopiste12.30-12.40
EräjärviAhvosenkyläntie 4, ekopiste
13.10-13.20
PohjalankilaPohjalankilantie 1892, ekopiste13.55-14.05
KaiturinpääMustakulkkulantie 3, ekopiste14.40-14.50
OritlampiLietlahdentie 9, ekopiste15.20-15.30
HuhtasenkyläNiskapietiläntie 355, ekopiste16.00-16.10

Parikkala, 8.-9.9.2020

Parikkala, 8.-9.9.2020

Parikkalan vaarallisten jätteiden keräys, 1. keräyspäivä tiistai 8.9.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
KumpuKummuntie 581, aluekeräyspiste8.00-8.15
NiukkalaUukuniementie 1, ekopiste, rekkaparkki8.45-9.15
UukuniemiUukuniementie 1012, kirkonmäki9.45-10.00
TarnalaNiukkalantie 496, vanha koulu, aluekeräyspiste11.00-11.45
SaariAkapohjantie 2, lämpökeskus, ekopiste12.00-13.00
KesusmaaYhdystie 4, urheilukenttä14.15-15.00

Parikkalan vaarallisten jätteiden keräys, 2. keräyspäivä keskiviikko 9.9.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
KoitsanlahtiKuutostie 470, entinen Koitsan kauppa9.00-9.30
ParikkalaParikkalantie 44, paloasema10.00-10.30
MelkoniemiMelkoniemensalontie 143, Jalaslammen koulu11.30-12.00
KinnarniemiKuutostie / Matikaisennurkantie, risteys12.30-13.00
IntsiläLouhimontie 1, aluekeräyspiste14.00-14.30
SärkisalmiRinnekatu 1, ekopiste, ABC-rekkaparkki15.00-15.30


Rautjärvi, 10.9.2020

Rautjärvi 10.9.2020

Rautjärven vaarallisten jätteiden keräys, torstai 10.9.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
NiskapietiläNiskapietiläntie 1005, Vähikkälän entinen koulu11.30-12.30
MiettiläMiettiläntie 1359, aluekeräyspiste13.00-14.00
AsemanseutuRautjärventie 88, ekopiste14.30-15.30
TorsansaloTorsansalontie 1040, Torsansalon entinen koulu16.00-16.30
SimpeleRoihankatu 3, S-market Simpele, P-alue17.00-17.30

Luumäki, 17.9.2020

Luumäki 17.9.2020

Luumäen vaarallisten jätteiden keräys, torstai 17.9.2020, öljyn imuauto mukana kierroksella

KyläOsoite / paikkaKlo
RisulahtiSaarentie 2, vanha Shell8.00-8.20
SuoanttilaLaappaantie 107, Seurapirtti, aluekeräyspiste8.50-9.10
KarhunkyläHeikkiläntie 685, Toimitupa, aluekeräyspiste9.30-9.45
KirkkoKonttimäentie 810.10-10.25
LuotolaPatolahdentie 1, aluekeräyspiste11.05-11.20
KurvilaKurvilantie / Mutintie, risteys11.55-12.15
KaitjärviSomerharju, Venäläisenkyläntie 112.50-13.15
KannuskoskiVäliväyläntie 829, kauppa13.50-14.15
ViuhkolaViuhkolantie 381, entinen koulu14.50-15.10
MunneSyväkoskentie 17, aluekeräyspiste15.30-15.45
KätökangasEllolantie 9, ekopiste16.15-16.30
TaavettiLinnalantie 42, S-market Taavetti17.00-17.30


Vaarallisten jätteiden keräykseen kuuluvat:

  • Maalit, liimat, lakat ja näillä aineilla likaantuneet 
    tarvikkeet ja työvälineet
  • Aerosolit
  • Hapot, emäkset, liuottimet
  • Torjunta-aineet
  • Pakkas- ja jarrunesteet
  • Öljyt, öljynsuodattimet ja muut öljyiset jätteet 
    (Huom! Pidä mustat ja kirkkaat jäteöljyt toisistaan erillään)
  • Loisteputket, energiansäästölamput ja LED -lamput
  • Akut, paristot
  • Lääkkeet ja elohopeakuumemittarit voi toimittaa myös apteekkeihin,
  • Paristot sekä pienakut palautetaan niitä myyviin liikkeisiin.

Vaarallisten jätteiden keräykseen eivät kuulu:

  • Räjähteet > Poliisille
  • Ilotulitteet > Myyjille, maahantuojille tai poliisille
  • Kylmälaitteet > Sähkölaitteiden keräykseen
  • Kaasupullot > Jälleenmyyjille
  • Retkikeitinten kertakäyttöiset kaasupullot, vajaat hiihihappopatruunat > Kukkuroinmäen käsittelykeskus, Hyödyksi-asemat
  • Halogeenilamput, hehkulamput > Kuivajätteisiin
  • Painekyllästetty puu > Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen 
    tai Hyödyksi -asemille
  • Asbesti > Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen (maksullista)
  • Kreosoottikyllästetty puu > Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen (maksullista)

Näin kierrätät paristot

Katso lisätietoja paristojen oikeaoppisesta kierrättämisestä www.paristokierratys.fi


Öljynoudot

Ympäristöministeriön yhteistyökumppani Lassila & Tikanoja noutaa hyvälaatuiset jäteöljyt kohteeste veloituksetta, kun noudettava määrä on vähintään 800 litraa.

Katso lisätietoja Lassila & Tikanojan sivuilta