 |
Puu
Kukkuroinmäen jätekeskuksessa sekä miehitetyillä jäteasemilla otetaan vastaan monenlaista jätepuuta (käsiteltyä, käsittelemätöntä ja kestopuuta, sekä kantoja, oksia ja risuja). Jatkokäsittely ja vastaanottohinnat ovat erilaisia eri puutavaralajeille ja sen vuoksi lajittelu on tärkeää.
Jätepuuta voidaan hyödyntää energiantuotannossa. Käsittelemätöntä puuta voi polttaa myös kotona uunissa tai takassa, mutta käsitelty puu on paras toimittaa energiajätteen vastaanottopaikkaan esimerkiksi Kukkuroinmäen jätekeskukseen. Kestopuu eli kyllästetty puu on vaarallista jätettä, ja se täytyy toimittaa kestopuukeräykseen.
|
|
Käsittelemätön puu
Käsittelemätön puu , jota ei ole maalattu, kyllästetty tai lakattu
ja josta on poistettu metalliosat (saranat, isot naulat,
kulmaraudat ja karat) kelpaa mainiosti energiahytöykäyttöön. Sen
jatkokäsittely on helpompaa ja taloudellisempaa kuin
käsitellyn puun ja sen vuoksi sille on oma vastaanottolava.
Käsitelty puu
Maalattu tai muuten pintakäsitelty puu soveltuu myös energia-
hyötykäyttöön. Sen vuoksi käsitelty puu, kuten puuhuonekalut,
puupohjaiset rakennus- ja kalustelevyt, vaneri ja lastulevy kuuluvat
energiajätelavalle.
Kyllästetty puu eli kestopuu
Kyllästetty puu eli kestopuu on käsitelty metallisuoloilla tai
öljytuotteilla, joten se on vaarallista jätettä. Tuottajavastuun
perusteella puuta kerätään talteen ja käsitellään ympäristön
kannalta haitattomasti.
Kotitaloudet voivat toimittaa pieneriä kyllästettyä puuta ja sen
työstöjätettä makstutta kyllästetyn puun vastaanottopaikkoihin,
kuten puutavaraliikkeisiin ja Kukkuroinmäen jätekeskukseen sekä
miehietyille jäteasemille.
Kyllästetyn puun joukkoon ei saa laitaa
puhdasta puuta eikä muita vaarallisia jätteitä.
Lisätietoja kyllästetyn puun käsittelystä löytyy Kestopuun sivuilta.
Kannot
Yksittäiset kannot kannattaa pilkkoa itse pieniksi ja polttaa pilkkeet vaikka uunissa tai saunanpesässä.
Kukkuroinmäen jätekeskuksessa otetaan vastaan kantoja, mutta
niistä veloitetaan
käsittelyhinta. Kantojen tulee olla mahdollisimman puhtaita (ei hiekkaa tai kiviä). Kannot haketetaan ja toimitetaan edelleen energiahyötykäyttöön.
Oksat ja risut
Katso kohta Risut ja haravointijäte.
|